Terve Itsekkyys - Itsekästäkö?
Olen perusluonteeltani ihminen, joka ajattelee aina ensin muita. Kunhan muilla on kaikki hyvin, niin mullakin on. Tai ainakin olen luullut niin. Jostain syystä olen viime aikoina pohtinut elämänarvoja ja tervettä itsekkyyttä aika paljon. Missä kulkee raja terveen itsekkyyden ja itsekkään ihmisen välillä? En osaa määrittää. En halua olla itsekäs ihminen, mutta haluisin kuitenkin opetella tervettä itsekkyyttä. Uskon, että se on yksi avain hyvinvointiin.
Aika moni pitää omaa hyvinvointiaan itsestäänselvyytenä. Siis siihen asti kunnes tapahtuu jotain odottamatonta ja ihminen huomaa, ettei voikaan hyvin. Oli kyse sitten fyysistä tai henkisestä hyvinvoinnista.
Hyvinvointi on monen tekijän summa. Olen miettinyt tätä omien arvojeni näkökulmasta. Kirjoitin omat arvoni ja itselleni tärkeimmät asiat paperille. Sieltä löytyi seuraavia sanoja: Koti, perhe, rakkaus, työ, ystävät sekä terveys. Näiden asioiden järjestykseen laittaminen olisikin jo vaikeampaa. Voiko niitä edes yrittää laittaa järjestykseen? Jos sinun pitäisi sanoa 3 elämäsi tärkeintä asiaa, jota ilman et voisi hyvin, mitkä ne olisi? Kokeile määritellä vain 3 asiaa. Aika vaikeaa, eikö? Mietin, että olenko itsekäs, jos laitan ykkössijalle itseni, enkä esimerkiksi perhettä. Onko se itsekästä muiden mielestä?
Entäpä sitten fyysinen hyvinvointi. Kuinka korkealle arvostat sen omassa listassasi? Jos ihminen sairastuu vakavasti, niin luultavasti vasta silloin terveys pompsahtaa listan kärkeen.
Onko kuitenkin niin, että meidän tulisi pitää kiinni siitä terveestä itsekkyydestä voidaksemme itse hyvin ja silloin meillä olisi enemmän annettavaa myös läheistemme hyvinvointiin?
Pari esimerkkiä:
Jaska tekee uraa parikymmentä vuotta ja painaa pitkää päivää, nukkuu 5 tunnin yöunia vuosi tolkulla, nousee organisaatiossa yläportaalle, tienaa rahaa, rakentaa hienon talon, tuntee olevansa huipulla. Kaikki on täydellistä, mitä nyt hieman rytmihäiriöitä tulee aika ajoin. Sitten tulee lama, firmaan YT neuvottelut ja henkilö saa kenkää. Kaikki ne omasta hyvinvoinnista ja vapaa-ajasta uhratut ylityötunnit onkin olleet ihan turhia, eihän niistä johtajasopimuksella ole maksettu edes ylityökorvauksia. Parin kuukauden työttömyyden jälkeen Jaska alkaa miettimään miksi on antanut kaiken vapaa-aikansa työlle, uhrannut
yöunet, jättänyt perustamatta perheen, koska työ on vienyt kaiken ajan. Nyt hän sitten makaa kaiket päivät yksin masentuneena ja katkerana hienossa talossaan tekemättä mitään ja pohtii kuinka pitkään pystyy maksamaan talolainan työttömänä.
Terve itsekkyys on siis työelämässäkin hyväksi.
Pirre on ollut naimisissa elämänsä rakkauden kanssa 15 vuotta. Tehnyt kaikkensa suhteen vuoksi. Unohtanut oman elämänsä, ystävät, harrastukset ja oman hyvinvoinnin. Hoitanut perheen ja kodin yksin. Antanut puolison päättää kaikesta. Yhtäkkiä puoliso haluaakin avioeron ja kaikki romahtaa. Jos Pirre olisi ollut terveesti itsekäs ja pitänyt edes ystävänsä lähellä, niin avioeron aikana luultavasti noista ystävistä olisi ollut apua ja ainakin tukea ja olkapäitä, joihin nojata vaikeimpina hetkinä.
Jos ihminen sairastuu oikeasti vakavasti, niin koko elämä heittää häränpyllyä. Silloinhan ei oikeasti voi mikään olla niin tärkeätä kuin saada oma terveys takaisin. Kun ihminen sitten toivottavasti paranee siitä vakavasta sairaudesta, hän osaa luultavasti arvottaa terveen itsekkyyden jatkossakin etusijalle.
Mutta pitääkö meidän joutua esimerkkien kaltaisesti noin syvälle ymmärtääksemme, että oma hyvinvointi ja terve itsekkyys on loppujen lopuksi aika epäitsekastä?